Nyt kun aurinko on suvainnut tulla esiin ja ilmoittanut olemassaolostaan, ja kun kelit ovat alkaneet suosia ulkoilijoita, on hyvä muistaa, että monipuolinen liikunta pitää mielen virkeänä. Salipuurtamisen vastapainoksi suosittelen reipasta ulkoilua ihan missä tahansa muodossa. Oli se sitten lapsen kanssa puistossa touhuamista, koiran kanssa lenkkeilyä, kunnon kävelymaratooni tai hikitreeni ulkona, tulee siitä melko varmasti hyvä olo ja mieli lepää.

Tässä 3 vinkkiä, jolla teet ulkoiluhetkestäsi helposti treenin!

Mäkitreeni

Lämmittely on helppo suorittaa kävelemällä/hölkkäämällä 10–15 min valitsemallesi mäelle. Mäen juurella voi vielä heilutella käsiä ja jalkoja, ja tehdä lyhyitä, pumppaavia venytyksiä.
Helppo mäkitreeni lähtee käyntiin asettamalla itselleen merkit jonkun matkan (esim. 10–20 m) alku- ja loppupisteeseen. Tarkoituksena on pinkoa täyttä vauhtia merkattu matka ylös, ja lasketella leppoisasti alas. Alhaalla voi antaa hengityksen tasaantua. Koko homman voi toistaa esim. 5–10 kertaa, kunnosta ja matkasta riippuen ja treenin jälkeen vielä jäähdytellä pienen lenkin muodossa. Mäkitreenin voi suorittaa myös loikkimalla tasajalkaa, hyppimällä vuorojaloin, takaperin juoksulla, tai vaikka kinkkaamalla yhdellä jalalla!

Intervallilenkki

Tässä voi varioida oman kunnon ja tavoitteen mukaan ihan miten haluaa. Kävele/hölkkää hitaasti, muutaman katuvalon väli spurttia ja taas hidasta. Ihan omalla tyylillä siis.

Kuntopiiri ulkona

Kuntopiiriin voi sisällyttää sään ja välineistön mukaan kyykkyjä, kyykkyhyppyjä, punnerruksia, vatsarutistuksia, pystypunnerruksia, leuanvetoja jne. Lenkkipolkujen varrelle rakennetut treenipaikat on hyviä, ja lenkki tuollaiselle paikalle toimii taas loistavana alkuverkkana. Kahvakuulailu sopii myös passelisti ulkopuuhasteluksi. Treeniin voisi valita esimerkiksi 6-8 liikettä, 10–15 toistoa ja 3–4 kierrosta.

Mikäli tuntuu, että ulkona haluaisi treenata, mutta ei näistä vaihtoehdoista oikein syty, niin miksei pyytää esimerkiksi kuntosalin personal traineria vetämään treenit vaihteeksi ulkona? Usein luullaan että trainerit ohjaavat ainoastaan salin seinien sisäpuolella, mutta todellisuudessa trainerin kanssa voi harjoitella vaikka missä –> Kysymällä viisastuu!

Oma suosikkini perusrennon lenkkeilyn lisäksi on ehdottomasti mäkitreeni. Siinä saa mukavasti hien pintaan, ja harjoituksen ei tarvitse olla pelkkää tylsää eteenpäin juoksemista. Treenistä saa hyvänä päivänä superrankan, mutta vähän huonompanakin päivänä saa lyhyessä ajassa ihan kelpo ulkoilut. Jos yhtään laiskottaa, on hyvä ottaa tsemppari mukaan. Mikäs sen parempaa, kuin pieni kilpailu mäkeä ylös?

Aurinkolasit silmille ja ulos aurinkoon mars!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Laura Tiainen Personal trainer

Liikunnanohjaaja AMK, suuntautuminen valmennukseen. Personal trainerina Forever Hiekkaharjussa. Liikunta ja urheilu on ollut elämäntapa pienestä pitäen. Olen kilpaillut taitoluistelussa yksinluistelun puolella ja kiertänyt maailmaa ammattilaisena Disney On Ice jääshowssa. Lajitaustasta huolimatta kokonaisvaltainen hyvinvointi ja terveysliikunnan parissa työskentely on se juttu.