Unohda suorittaminen ryhmäliikuntatunnilla

Tämän päivän yhteiskunta on yhä enemmän suorituskeskeinen. Yhä pienemmät lapset kokevat paineita: osaavatko asioita riittävän hyvin, ovatko riittävän hyviä sellaisina kuin ovat, kelpaavatko omina itsenään. Se on surullista. Valitettavasti suorittaminen on asia, joka näkyy toisinaan myös ryhmäliikuntatunneilla.

”Voinko osallistua tunnille?”

Yllättävän usein ihmiset näyttävät miettivän sitä, voivatko osallistua jollekin tunnille, jolla eivät ole koskaan aiemmin käyneet. Tai pitääkö osata jotain ennestään tai pysyykö tunnilla mukana. Tai sitten mietitään sitä, mitä muut ajattelevat, jos ei pysy kaikessa mukana. Ikään kuin ryhmäliikuntatunti olisi suoritus, jolle osallistuakseen pitäisi täyttää jotkin kriteerit tai vaatimukset.

Nämä ovat vain ja ainoastaan ihmisen itsensä korvien välissä. Tunnilla jokainen keskittyy omaan suoritukseensa, tuskin kellään on aikaa miettiä sitä, mitä joku muu tekee tai ei tee tunnilla. Sitä paitsi, mitä haittaa, jos ei heti osaa kaikkea? Tärkeintähän on liikkuminen ja liikunnan ilo. Se, että voi hetkeksi unohtaa, mitä päivään mahtui ennen ryhmäliikuntatunnille tuloa tai mitä tulee tapahtumaan sen jälkeen.

”Entä jos en osaa”

Suorittaminen ei ole pelkästään työikäisen väestön ongelma. Todella pysäyttävä kommentti tuli viime talvena eräältä 80-vuotiaalta Lavis-tunnilleni Tuusulassa osallistuneelta, joka tuli ensimmäisen ohjaamani tunnin jälkeen sanomaan minulle:”En voi enää tulla uudelleen tälle tunnille, koska en osannut kaikkia askelia.” Tuo kommentti pysäytti ajattelemaan, että vielä noinkin korkealla iällä pitääkö tanssillista ryhmäliikuntatuntia suorittaa, eikö voisi vain tanssia, nauttia musiikista ja hetkestä, päästää irti? Surullista, jos itsekritiikki on vielä tuossa vaiheessa niin korkea, että jotain asiaa ei voi tehdä ollenkaan, jos ei heti osaa kaikkea. Yritin kovasti ylipuhua häntä, mutta turhaan.

Vierastan ajatusta, että ihmisen pitäisi mahtua johonkin muottiin voidakseen kokea, että voi osallistua ryhmäliikuntatunnille. Jokainen meistä on erilainen, omannäköinen ja hyvä juuri sellaisena kuin on. Ihan turhaan kukaan vertailee itseään muihin. Liikunnan pitäisi olla hauskaa, ei väkisin tekemistä, kilpailemista tai suorittamista. Sen takia korostankin omilla Lavis-tunneilla Järvenpäässä, että tällä tunnilla on vain kaksi sääntöä: Unohtakaa suorittaminen ja hymyileminen on sallittua!