Keväällä 2019 Forever lanseeraa uuden ryhmäliikuntalajin Budofuncin. Lajin nimi paljastaa sen yhteyden kamppailulajeihin: siinä yhdistyvät vauhdikkuus pystyottelun merkeissä (lyönnit ja potkut) rauhallisempaan kehon & mielen hallintaan.
Budofuncia kuvataan seuraavasti:
”Tunti koostuu kahden sisäisen soturin vuorovaikutuksesta: sotureista toinen on maltillinen, tasapainottava, rauhoittava ja toinen voimakas, energinen, taistelija. Näiden vuorovaikutus on kuin yö ja päivä, molemmat vuorottelevat toisiaan tukien ja toistaan tarviten. Budofunc rakentuu näiden kahden elementin vuorovaikutuksesta, jota musiikki tukee, ja johon liikkeet rytmitetään harmoniseksi kokonaisuudeksi.”
Jos kamppailulajit ovat sinulle vielä vieraita, saat tässä pienen kattauksen siitä, millaisista lajeista Budofuncin liikemaailma osittain koostuu.
Thainyrkkeily on pystyottelulaji, joka on Thaimaan kansallislaji, ja iältään yli 2000 vuotta vanha. Sen tekniikkavalikoimaan kuuluvat erilaiset lyönnit (myös kyynärpäillä), potkut (myös polvilla), kiinniotto- ja puolustustekniikat sekä pystypaini eli thaipaini. Laji vaatii taitoa, tekniikkaa ja taktiikkaa, unohtamatta fyysisiä ja henkisiä ominaisuuksia.
Taiji on kiinalainen liikuntamuoto, joka edistää kehon toimintakykyä, koordinaatiota, tasapainoa ja keskittymiskykyä. Laji rentouttaa ja rauhoittaa mielen, ja sen juuret ulottuvat pitkälle Kiinan historiaan. Taijissa tehdään tietty liikesarja keskittyneesti ja hitaasti alusta loppuun. Se kuuluu lajina ns. ”pehmeisiin” itsepuolustuslajeihin, jossa voima pyritään voittamaan pehmeästi hitaiden ja pyöreiden liikkeiden avulla.
Näiden kahden upean lajin kombinaatio kaksi soturia kuulostaa vähintäänkin mielenkiintoiselta ja ehdottomasti kokeilun arvoiselta. Soturiksi heittäytyminen ei ole ollut historiassa ihan pikku juttu, mutta nyt saatamme jälleen kokea ripauksen taistelijan spirittiä ryhmäliikunnan avulla.
Nautinnollisia ja hikisiä kamppailuhetkiä budofuncin parissa!
Lähteet:
Suomen Maythai-Liitto (https://muaythai.fi)
”Taiji –liikettä mielelle ja keholle”, Työterveyslääkäri 2007;25 (2):30-33