Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!

Pertti Torstila, Forever Töölö:

Jäin kolme vuotta sitten eläkkeelle 68-vuotiaana. Kuntoni oli kohdallaan, mutta kaipasin uutta järjestystä elämään. Hyppäsin personal trainerin kelkkaan ja sen jälkeen aloitin itsenäisen treenaamisen. Kaverit sanoivat, että et ulkoilmamiehenä paria kuukautta enempää salitouhua jaksa. Kyllästyt, alkuinnostus hiipuu, käynnit harvenevat ja pian lopetat koko touhun. Puhuivat kuulemma kokemuksesta.

Näin ei kohdallani kuitenkaan käynyt. Sali vetää minua tänään puoleensa aivan yhtä paljon kuin kolme vuotta sitten. Syyt ovat selvät: tulen ulos joka kerta pirteämpänä kuin sinne menen. Tilat ja laitteet ovat kunnossa, eikä siisteydessä ole moittimista. Ohjaajat iloisia, osaavia ja valmiita neuvomaan. Allas ja sauna rentouttavat, ja kahvilan puolella tuoksuu tuore kahvi. Joka puolella on hyvä meno.

Jos olisin jäänyt menneet kolme vuotta ilman näitä tunteita, olisin sekä fyysisesti että henkisesti heikompi ja tyhjempi ihminen. Mainiota työtä teette Forever Töölö. Pitäkää jatkossakin tinkimätön tasonne, jotta minun ei tarvitsee myöntää epäilevien kavereitteni olleen oikeassa!

[likebtn theme="custom" lang="fi" show_dislike_label="1" icon_like_show="0" icon_dislike_show="0" tooltip_enabled="0" i18n_like="Kyllä" i18n_dislike="En" white_label="1" popup_disabled="1" counter_clickable="1" counter_zero_show="1" share_enabled="0"]
Tykätty [likebtn_likes] kertaa
image description
Forever Forever-kuntoklubit
image description

Kokeile kolme päivää

    TULE TUTUSTUMAAN


    Oletko kiinnostunut treenaamisesta Premium-klubillamme, mutta tahdot tutustua tiloihin ensin? Onnistuu! Jätä yhteystietosi, niin kuntoneuvojamme ottavat yhteyttä ilmaista tutustumista varten.


    Etunimi:

    Sukunimi:

    Puhelin:

    Sähköposti:

    Kyllä, haluan hyvinvointivinkkejä ja tietoja tarjouksista sähköpostitse. Viestejä noin yksi viikossa, uutiskirjeet voi perua milloin tahansa.

    Keskus