“Minulla on työpaikkaetuna täysipäiväinen seurustelusuhde tietokoneen kanssa.”

Sinikka Koskinen, Forever Matinkylä:

Olen 64-vuotias viiden urheilevan aikuisen lapsen äiti ja kuuden lapsenlapsen mummi. Kaikenlainen liikunta on intohimoni ja uskoin sen olevan riittävä pitämään minut loistokunnossa kaikin puolin. Minulla on työpaikkaetuna täysipäiväinen seurustelusuhde tietokoneen ja puhelimen kanssa. Hartiani ja selkäni eivät pidä näistä tylsistä seurustelukumppaneistani. Kävellessäni aloin muistuttaa työtuolini kopiota. Vapaa-ajalla halusin peuhata sydämeni kyllyydestä lasten lasteni kanssa, mutta selkäni irtisanoutui mielihaluistani. Kuopukseni hankki opiskelurahoja Forever lastenklubilla. Lähes neljä vuotta sitten hän vei minut ystävänpäivänä tutustumaan Matinkylän työpaikkansa kuntosalille. Minähän ihastuin siihen ensisilmäyksellä. Salilla oli jopa ikäiseni näköisiä komeita kuntourheilijoita eikä musiikki räjäyttänyt tärykalvojani. “Tämä on minun juttuni” tuumin kuopukselleni. “Enkös minä sitä sinulle jo sanonut monta kertaa” tuumaili myöhäismurrosikäinen tyttäreni. Olin oikeasti kyyneliä nieleskellen haltioissani siitä, että minusta, ison perheen äidistä ja mummista välitettiin. Minulle laadittiin ikioma ohjelma, joka pyyhkisi kipuni pois ja tekisi minusta teräsmummin. En halunnut lihaskimpaleeksi, mutta halusin kuitenkin, etteivät niin sanotut “Allitkaan” pääsisi lepattamaan sinisessä kesäpuvussa, jossa kieloja on.

Pikkuhiljaa yölliset taisteluni tyynyjen kanssa vähentyivät ja yllätykseksi saatoin herätä aamulla ilman yöllisiä katkoja.

Tein ahkerasti pari kertaa viikossa ohjelmani ja edistyin omasta mielestäni hyvin. Pystyin myös nostamaan lapsenlapseni pinnasängystä ilman selkäni valitusta. Parissa vuodessa väsyin kuitenkin yksin puurtamiseen. Aloin tutustua ryhmäliikuntaan. Löysin coren, pilateksen, terve selkä -ryhmän, venyttelyn ym. ja hauskat juttutuokiot osallistujien kanssa. Sitten tuli takapakkia. Iso mersu kaahasi punaisten liikennevalojen takaa minun upouuden sporttivaihteisen pikkupooloni kylkeen ylittäessäni katua vihreällä valolla työpäivän iltana. Kuului hirveä paukahdus ja minä vajosin pimeyteen, jossa oli mahtavan hyvä olla. Herätessäni turvatyynyt olivat lytyssä, oli palaneen hajua, hätävalot vilkkuivat, savusi, paloauto metelöi, hässäkkää oli kaikkialla. Sain vaivoin potkaisemalla oven auki, leijuin kuin ilmassa, kaikki näytti epätodelliselta. Toikkaroin liikenteen kesk  ellä, en välittänyt autoista, koska ne olivat leikkiauton kokoisia, minähän leijuin. Halusin löytää puhelimen, jolla ilmoittaisin lapsilleni, ettei minulla ole hätää. Olin hädissäni aikuisista lapsistani, jotka eivät edes tienneet onnettomuudesta. Kukaan ei välittänyt eikä suojellut minua. Minua paleli, pyrin paloautoon, mutta minua ei huolittu sinne. Tuli ambulanssi ja minulta kysyttiin sattuuko minuun. Peukaloni oli kipeä, mutta en päässyt lämmittelemään autoon vaikka tärisin ja olin sekaisin. Sitten tuli poliisi ja asiaa selviteltiin…pääsin taksilla kotiin ja poliisi huolehti autostani. Yöllä jalkani kramppasivat ja selkäni kipeytyi uudelleen. Sain fysioterapiaa. Vakuutusasiat ym. selvittelyt pitivät minut kiireisenä toista kuukautta.

Onnettomuuden jälkeen noin kahden vuoden ajan ryhmäliikunnassa jumppaamisen ansiosta olen taas vetreä kuin vieteri ja muutenkin teräskunnossa.

Fysioterapian lisäksi jatkoin myös ryhmäliikuntaa, mutta en voinut alkuun tehdä kaikkia liikkeitä. Saan kädet lattiaan suorin jaloin ja lankku onnistuu vaivatta. Muutakin jännää on tapahtunut. Vaikka olenkin hoikka, minulla ei mielestäni ole ollut aiemmin vyötäröä, olen oillut ns. “poikatyttö”. Vyötäröhameet ärsyttivät aiemmin vatsaani, joka pullistui iltapäivällä vappupalloksi. Ryhmäliikunnassa minulle on ilmaantunut naisten vyötärö. En lähde enää ilmapallon lailla leijailemaan kattoon iltapäivällä. Omasta mielestäni olen trendikäs lituskaisessa vatsassani ja muutenkin hieman vähäiset naiselliset muotoni ovat päässeet oikeutetusti esille. Olen terve jälleen ja onnellinen suuresta perheestäni ja selkäni sekä hartiani ovat sopeutuneet seurusteluuni tietokoneen ja puhelimen kanssa. Kiitos kuopukselle ja upeille Forever ohjaajille!