Treeniohjelma mukaan ja menoksi – ei kai tässä muukaan auta – Helin blogi osa 2
Forever
Tähän asti tapahtunutta:
50-vuotias pitkän linjan lenkkeilijä havahtui ajatukseen, ettei pelkkä hölkkäily riitä. Ajatus kuntosalille menosta ei kuitenkaan nappaa, mutta sinne mennään, koska a) ihminen tarvitsee lihaskuntoilua, b) työnantaja meni hankkimaan kuntosalikortin ja c) selkää juimii.
Itse asiassa innokkuuteni kuntosalia kohtaan laski ensimmäisen blogikirjoitukseni jälkeen entisestään ja huomasin selailevani Torilla käytettyjä kuntosalivälineitä; voisihan voimaharjoittelua tehdä kotonakin.
Myytävänä olevien salivehkeiden runsaus pisti kuitenkin miettimään, kuin myös se, että laitteita markkinoitiin pölynkerääjinä sekä vaatetelineinä. Soutulaite telkkarin edessä on varmasti kiva, kunnes se ei enää ole, ja siitä tulee ongelma, josta on päästävä eroon. Päättelyketjun myötä järkeilin myös oman rimpuiluni johtuvan viime hetken paniikista. Niinpä taltutin itseni ja hinasin innostukseni takaisin ylös nollaan. Oli nimittäin aika lähteä salille.
Suunnittelin homman huolellisesti. Pyysin työkaveriani, jolla oli nuoresta iästä huolimatta runsaasti salikokemusta, auttamaan alkuun ja vahtimaan, etten tee mitään typerää. Sen vaara oli ilmeinen, koska aiemmin salilla juttukeikkaa tehdessäni erehdyin luulemaan seinustalle pystyyn nostetua soutulaitetta… pystysoutulaitteeksi. Menin jopa kokeilemaan sitä.
Kirjoitin myös kalenteriini tiistain ja perjantain kohdalle: “Salille”, mikä tuntui oudon hyvältä. Tilastokeskuksen mukaan noin neljäsosa suomalaisista harrastaa kuntosaliharjoittelua ja nyt kuulun heihin. Lämpimästä yhteenkuuluvuuden tunteesta huolimatta kirjoitin keskiviikon kohdalle kuitenkin “Iltarastit”. Sitä harrastaa vain prosentti väestöstä ja se saisi nyt vakiintua tasapainottamaan tätä touhua.
Latasin kännykkääni kuntosaliohjelman aloittelijalle ja nakkasin kamat kassiin. En tehnyt vaatteiden suhteen investointeja; kesäiset lenkkeilyvaatteet ja valkopohjaiset tennarit saisivat kelvata.
Ja hyvinhän ne kelpasivatkin. Suurin osa salikuntoilijoista oli pukeutunut t-paitaan ja shortseihin, joten sulauduin joukkoon mainiosti. Lampsin oppaani perässä hänen esitellessään paikkoja: kuntosalilaitteita, ForeCrossia, toiminnallista touhua, ryhmäliikuntaa, sisäpyöräilyä, soutamista, Personal Trainereita, nuoria, vanhoja, treenattuja ja vähemmän treenattuja.
Meno oli seesteisempää kuin kuvittelin; ihmiset siirtyvät määrätietoisesti paikasta toiseen, tekivät jotain, lepuuttelivat hetken ja tekivät taas, pyyhkivät hikeä ja hörppivät vesipullosta…vesipullo! Arvasinkin, että jotain unohtui.
Takaiskusta toivuttuani siirryimme lämmittelysaliin. Treeniohjelmani suositteli lämmittelyyn crosstraineria, mutten voinut vastustaa porraskonetta. Se oli hauska laite, vaikka pistikin miettimään, kuinka kauas ihminen onkaan ajautunut alkuajoista. Portailta siirryin crosstrainerin kautta soutulaitteeseen, josta hyppäsin kuntopyörän selkään ja vielä juoksumatolle – jiihaa! Kyllä hengästymisessä vain on sitä jotain!
Treenikaverini oli jo aikaa sitten jatkanut matkaa ja hän palasi saliin muistuttamaan käsillä olevasta tehtävästä. Oli oikeasti aika päästää irti entisestä ja siirtyä lihaskuntoilemaan.
Seuralaiseni kertoi tekevänsä oman treeninsä pääosin vapailla painoilla, kun taas oma treeniohjelmani rakentui kuntosalilaitteiden varaan. Vapaat painot tarkoittavat tankoja, levypainoja, käsipainoja, kahvakuulia ja sen sellaisia, kun taas kuntosalilaitteet ovat laitteita, joissa on painoja.
Kuulin, että moni aloittaa saliuransa kuten minä, laitteilla, koska ne ovat helppokäyttöisiä ja laitteet ohjaavat liikeratoja. Kun sitten kokemus on saattanut hermotukset sun muut lihastonukset siihen tilaan, että on turvallista jatkaa eteenpäin, alkaa moni etsiä uusia haasteita vapaista painoista. Niillä tehtävät moninivelliikkeet vaativat paljon, mutta myös antavat paljon. Ajan myötä suhde kääntyy ylösalaisin, kuten kävi kaverillani: harjoituksista suurin osa tehdään vapailla painoilla ja kuntosalilaitteet tukevat tekemistä.
Mutta ystävällinen kun on, kaverini kiersi kaikki treeniohjelmaani kuuluvat laitetteet kanssani läpi. Ja kyllä, ne näyttivät simppeleiltä; ei erehtymisen vaaraa, ei mahdollisuutta istahtaa niihin väärinpäin. Painojen lisääminen ja vähentäminen tapahtui näppärästi nipukkaa siirtämällä. Tosin osa viereisistä laitteista näytti laskeutuneen paikalleen tulevaisuudesta ja kiitin onneani, etteivät ne kuuluneet elämääni. Päätin pitää laitteita kuitenkin silmällä, kuka niitä käyttää ja miten päin.
“Kolme sarjaa per laite, 15 toistoa kerrallaan ja puolen minuutin tauot sarjojen välissä. Ei liikaa painoja, muttei liian vähääkään. Muista hengittää ja nauti”, kuuluivat ohjeet ja sen jälkeen olin omillani.
Jalkaprässi oli mielenkiintoinen laite, polvenkoukistaja helpompi kuin heinäntekokone, alataljasoutu näytti jo ihan lihaskuntoilulta rintaprässistä ja ojentajapunnerruksesta puhumattakaan. Vielä vipunosto sivulle, selän ojennus ja vartalon kierto ja se oli siinä! Viisi minuuttia per laite, yhteensä kahdeksan kapinetta ja siihen päälle siirtymiset sekä kuvitteellinen veden juonti veivät aikaa yhteensä tunnin. Ei paha.
Ei paha sekään, että ohjelman mukaan käsiteltyä tulivat kaikki suuret lihasryhmät. Ilman ohjelmaa olisin ilman muuta jämähtänyt laitteista mukavimpiin, ja ilman kaveriani olisin jäänyt jo sinne lämmittelysaliin.
Siinä se sitten oli, eka kerta. Vastoin odotuksiani solahdin ihan mukavasti muiden joukkoon; määrätietoista tekemistä, katselua kaukaisuuteen ja taas tekemistä, kuten muutkin. Ja kun sain homman hoidettua, otin suunnan kohti ForeCross-salia, sillä olihan minulla täällä myös tuttuja…
…tai tuttua, joka oli vasta puolessa välissä omia touhujansa. Viikonloppuisin hän viihtyy täällä kuulemma kolmekin tuntia kerrallaan, mikä oli hieman järkyttävää, mutta toisaalta ymmärrettävää; saliin oli virittynyt tunnin aikana mahtava meininki! Kyykkyjä, penkkejä, tempauksia, työntöjä. Yksi hyppi narua, toinen veti leukoja ja kolmas käveli käsillään. Ähkimistä, hikeä ja tsemppaamista. Jos oli laitteiden puolella mukava meno, niin täällä kolisteltiin kovaa kohti… jotain. Kuinkahan nopeasti ne tonukset sun muut hermottuvat kohdilleen, koska taidan haluta saman tien tänne!
Mutta, että innostuinko lihaskuntoilusta? Vaikea sanoa, koska keskittymisestä suurin osa meni siihen, etten sekoillut laitteiden kanssa. Tekeminen oli silti ihan mukavaa, enkä tarkoita sillä helppoutta; käytin reiluja painoja ja viimeiset vedot ja väännöt olivat työn takana. Treenin jälkeinen olo oli oikeastaan yhtä mahtava kuin lenkkeilyn jälkeen. Erilainen, mutta silti mahtava. En välttämättä innostunut vielä tekemisestä, mutta innostuin salin tunnelmasta. Ja onhan sekin jo jotain.
Sitoudunko? No, eihän tästä enää parane perääntyä. Saa nähdä, alkaako paikka tuntua toiselta kodilta, kuten moni kertoo käyvän. Toivottavasti, sillä tänne tullaan treeniohjelman ja kaverin kanssa taas parin päivän päästä. Onhan täällä ainakin modernimmat suihku- ja saunatilat kuin kotona. Ja soutulaite sopii ehdottomasti paremmin tänne kuin olohuoneeseemme.
