Ovelaakin ovelampi dopamiini – treeni kohottaa tutkitusti mieltä  

Tunnin juoksulenkki tai tiukka voimatreeni – käsi ylös, kuka niitä tekisi vuodesta toiseen, elleivät ne tuntuisi hyvältä? Niin oudolta kuin se kuulostaakin, raskas ja kenties puuduttavakin liikuntasuoritus saa aikaan nautintoa ja kohottaa mielialaa.

Liikunnan mielihyvää kohottava vaikutus voidaan todeta kiistattomasti, koska mielihyvää aikaansaavien hormoneiden määrät voidaan mitata ennen ja jälkeen liikunnan. Ja kyllähän sen tuntee mittaamattakin; alun totuttelun ja tietyn kynnyksen ylittämisen jälkeen liikunta ja hyvän olon tunne yksinkertaisesti liittyvät yhteen.

Mutta miten se voi olla mahdollista? Kaiken järjen mukaan sen tunnin juoksemisen ja painavan raudan nostelun ylös ja alas pitäisi tuntua ainoastaan ja vain pahalta. Vastaus löytyy ovelaakin ovelammasta kemiasta, onnellisuushormoneiksi kutsutusta nelikosta: dopamiinista, endorfiinistä, serotoniinista sekä oksitosiinista, ja kaiken takana on niinkin merkittävä asia kuin lajin säilyminen.

Ja mikä nelikko se onkaan! Annos kyseisiä hormoneita pitää meidät aktiivisina ja kiinnostuneina ympäristöstämme. Se saa meidät toimimaan tavoitteiden saavuttamiseksi, tuntemaan itsemme energisiksi, tyytyväisiksi, jopa onnellisiksi ja haluamaan sitä kaikkea lisää  – vaikka se tarkoittaisi sitä rehkimistä juoksupolulla tai kuntosalilla.

Ja vahvojakin ne ovat; esimerkiksi endorfiini toimii kuin opiaatti ja on kivunlievittäjänä jopa kolmekymmentä kertaa tehokkaampi kuin morfiini.

Dopamiini hyödyntää ihmisen viehtymystä mielihyvään

Mielihyvähormoneita syntyy eri puolilla kroppaa: aivojen hypotalamuksessa, aivolisäkkeessä, hermosoluissa ja jopa suolistossa. Dopamiinin tuotantokeskus sijaitsee niin sanotulla ventraalisella keskiaivojen alueella. Hormoneiden tuotanto on tiedostamatonta ja käynnissä koko ajan, jopa silloin, kun tunnemme itsemme alakuloisiksi ja vetämättömiksi.

Teemme kuitenkin joka päivä lukuisia pieniä ja isoja asioita, jotka tutkitusti lisäävät mielihyvähormoneiden tuotantoa, vaikkemme niiden aikaansaamaa onnen tunnetta aina  huomaakaan: nousemme ylös, syömme, juomme ja lähdemme liikkeelle. Edellä mainittujen toimenpiteiden ensisijainen tarkoitus on parantaa elonjäämisen mahdollisuuksia – vaikka harvoin sitäkään niin syvällisesti mietimme.

Päivittäisrutiinien lisäksi teemme tietoisesti myös asioita, joiden aikaansaama mielihyvähormoniannos ylittää oman “uutiskynnyksemme” ja on hyvinkin kouriintuntuvaa: maistelemme uusia ruokia ja harrastamme seksiä ja liikuntaa.
Ihminen on perso mielihyvälle ja pyrkii toistamaan hyviksi havaitsemiansa toimintamalleja; vetämään kerta toisensa jälkeen lenkkarit jalkaan ja pumppaamaan rautaa, vaikka paljon helpompaa olisi heittäytyä sohvalle.

Toki liikkumaan saavat monet muutkin syyt, mutta tässä artikkelissa keskitymme kemiaan ja eritoten dopamiiniin, vaikka, kuten edellä mainittiin, dopamiinin lisäksi liikunta kohottaa tehokkaasti myös endorfiinin, serotoniin ja oksitosiinin määrää elimistössä. Näistä esimerkiksi endorfiini vahvistaa dopamiinin tuottamaa onnellisuuden kokemusta kohottaen sen mahdollisesti jopa euforian ja voittamattomuuden tunteeksi.

Liikunta lisää dopamiinin eritystä

Kyseiset mielihyvähormonit eivät ole kehittyneet siksi, että meillä olisi kivaa, vaan ne ovat ovelampia. Mielihyvähormoneilla on ollut kautta aikojen lajin säilymisen kannalta tärkeitä tehtäviä; ne ovat saaneet meidät toimimaan tavoitteellisesti, lievittäneet kipua ja vahvistaneet ihmissuhteita. Tehtyämme lajin selviytymistä edistävän valinnan elimistö on palkinnut meidät  annoksella mielihyvähormonia.

Mutta miten tämä liittyy liikuntaan? Yksinkertaisesti siten, että liikunta on pitänyt meidät hengissä. Sitä ei tietenkään ihmiskunnan alkuaikoina kutsuttu liikunnaksi, vaan keinoksi saada syötävää ja olla tulematta syödyksi. Savannilla metsästettäessä oli elinehto pystyä juoksemaan kovaa ja eritoten pitkään, ja siihen kannustaessaan aivomme pumppasivat systeemiin lisäannoksen erityisesti dopamiinia ja kipua hillitsevää endorfiinia.

Nykymaailmassa tosin enää harvoin tulee tarvetta juosta leijonaa pakoon; ruokaa saa kaupasta ja kipulääkkeitä apteekista. Aivomme, hermostomme, vaistomme ja psyykkeemme elävät kuitenkin edelleen metsästäjä-keräilijäkaudella. Hormonit ovat entisellään ja fyysinen aktiivisuus palkitaan yhä lisäannoksella dopamiinia. Tutkimusten mukaan edes liikuntalajilla ei ole väliä, se voi olla rauhallista joogaa tai penkkipunnerrusta, dopamiinia erittyy silti.

Ovela dopamiini

Erityisen ovelan dopamiinista tekee se, ettei se suinkaan palkitse meitä silloin, kun olisimme omasta mielestämme ansainneet palkinnon, vaan ennen sitä. Se palkitsee meidät  haluamisesta. Näin ollen dopamiini saa meidät ottamaan riskejä, näkemään vaivaa ja ylittämään itsemme. Se puskee meitä eteenpäin ja toimimaan halujen ja tarpeiden saavuttamiseksi, vaikka tekeminen olisi työlästä. Onneksi se palkitsee myös etenemisestä; dopamiinia erittyy aina, kun pääsemme lähemmäs tavoitetta.

Miksikö se tekee niin? Siksi, että ihminen, kuten muutkin eläimet ovat luonnostaan laiskoja. Ei siksi, että laiskuus itsessään olisi itseisarvo, vaan siksi, että minimivaiva säästää arvokasta energiaa. Dopamiinia tarvitaan, jotta yrittäisimme.
Ja mikä ovelinta, dopamiinilla ei ole lainkaan moraalia; se tekee meidät tyytymättömiksi, haluamaan aina uutta ja tekemään vielä enemmän ja paremmin. Hallisemattomana se saattaa tehdä paljon hallaa, mutta taiten hyödynnettynä se vie eteenpäin ja kohti uusia seikkailuita.

Siitä puheen ollen, oletko jo kokeillut vauhdikasta sisäpyöräilyä, huippuhauskaa padelia tai supertehokasta BIOSTRENGTH –treenikonseptia?