Onnistumistarinassa asiakkaamme kertovat omin sanoin, kuinka he ovat löytäneet liikunnan ilon tai saavuttaneet itselleen tärkeän tavoitteen. Onnistuminen ei ole sattuman kauppaa: halu onnistua ja kannustava ympäristö johtavat tuloksiin. Jokainen voi saavuttaa paremman olon – tästä upeat onnistujamme ovat inspiroivia esimerkkejä!
Lauantain 17.11.2007 piti olla ihan tavallinen päivä. Vein vuoden vanhan poikani ulos päiväunille ja olin tulossa sisään, kun jalat pettivät allani. Kaaduin eteisen lattialle, enkä tuntenut käsiäni, en jalkojani, enkä pystynyt edes puhumaan. Kolmevuotias tyttäreni tuli kysymään, onko kaikki hyvin. Ei ollut.
Se oli aivoinfarkti – lääkäreiden mukaan massiivinen sellainen. Tilanne oli musertava kaikin puolin. Meillä oli vaimoni kanssa viisi lasta ja olin vasta 34-vuotias. Tässäkö tämä nyt sitten oli?
Olin kuitenkin hengissä ja se oli hyvä juttu. Päätin, että kyllä tämä tästä.
Kotiin päästyäni alkoi ankara kuntoutusrumba. Päivät täyttyivät puheterapiasta, fysioterapiasta ja toimintaterapiasta. Tiesin, että olen itse vastuussa paljosta, mutta kuinka hyvään kuntoon minun oli mahdollista päästä, siihen ei kukaan osannut vastata. Jotkut kuulemma toipuvat täysin, toiset eivät lainkaan, eikä se ole välttämättä tahdosta tai yrittämisestä kiinni. Päätin kuitenkin tehdä kaikkeni, sillä halusin takaisin entisen elämäni – tai sen, mitä oli mahdollista saada takaisin.
Kuntoutus olikin tehokasta ja se toimi niin hyvin. Opin kävelemään noin kuukauden treenaamisen jälkeen, ja oli hieno hetki kiertää ensimmäisen kerran kokonainen kortteli. Pikkuhiljaa etenin pidemmälle ja pidemmälle, ja nykyisin kävelen jo kilometritolkulla. Juoksemaan en ole kuitenkaan päässyt, sillä oikea jalkani ei taivu kylliksi. Myös oikea käsi on pois pelistä.
Se harmittaa paljon, sillä olin entisessä elämässäni oli hyvin liikunnallinen. Harrastin tennistä, lenkkeilyä, erilaisia kamppailulajeja, hiihdin ja kävin kuntosalilla. Oli itsestään selvää, että jatkan niitä lajeja, joita vain voin. Ja aika paljon sitä voi, kun tarpeeksi tahtoo. Tällä hetkellä uin matkaa, kävelen ja hiihdän pitkiä lenkkejä. Kuntosalilla käyn neljästä viiteen kertaan viikossa.
Kokeilin aikoinaan erilaisia kuntosaleja ja päädyin Foreverille, koska paikka yksinkertaisesti tuntui hyvältä; sen henkilökunta on mukavaa, laitteet ovat monipuolisia ja sali tarpeeksi kookas. Nykyisin treenaan täällä pari tuntia päivässä. Käytän pääosin aerobisia laitteita, kuten kuntopyörää, crosstraineria, hiihto- ja soutulaitteita, mutta myös lihaskuntolaitteita monipuolisesti vaihdellen.
Tavoitteenani on pysyä hyvässä kunnossa ja se on onnistunut; en usko, että voisin näin hyvin ilman säännöllistä treenaamista. Liikunta ei tuo kättäni takaisin eikä se taivuta oikeaa jalkaani – niiden suhteen toipumisen herkkyysvaihe on mennyt, jos sellaista olikaan – mutta liikunta pitää minusta huolta muuten ja se tuo paremman olon. Se auttaa jaksamaan kaikin puolin – niin fyysisesti kuin henkisestikin.
Toki tulee vaikeita hetkiä, mutta ne on vähentyneet sopeutumisen ja ajan myötä. Olen onnellinen siitä, että olen hengissä ja näinkin hyvässä kuosissa. Iso kiitos tuesta kuuluu tietenkin perheelleni, mutta myös Foreverille. Liikunta, salimaailma ja siihen liittyvät ihmiset ovat olennainen osa elämääni ja se on hieno juttu. Foreverillä on aina iloinen meininki ja juuri sitä minä tarvitsen!
