Elämäntapamuutos? Eikö lenkkeily muka riitä? Täh? – Helin blogi osa 1
Forever
Tästä se lähtee – jos lähtee. Ainakin ajatteluprosessi nytkähti liikkeelle, kun työnantajani meni hankkimaan meille työntekijöille kuntosalikortit – mikä oli ihan kivasti tehty, mutta kauniiksi tarkoitettu ele vei mennessään sen kaikkein kätevimmän perustelun salin karttamiselle; miksi maksaa kuntoilusta, kun lenkille pääsee ilmaiseksi.
Ja muutenkin, eikö lenkkeily muka riitä?
Olen viisikymppiseksi vaihdevuosia lähestyväksi naiseksi ihan ookoo-kunnossa. Sydän pumppaa, keuhkot tekevät sitä, mitä pitääkin, eikä painoindeksissäkään ole valittamista. Jaksan kävellä vaikka minne ja juostakin siitä hyvän osan. 35 vuotta lenkkeilyä on tehnyt hyvää paitsi kropalle, myös päälle; metsää ja kylää kiertäessä elämä asettuu aina paikoilleen.
Mutta. Viisikymmentä vuotta ei ole pelkästään jalostanut, vaan myös kuluttanut. Kolmenkympin jälkeen vuodet ovat ohi vieriessään heittäneet hiekkaa rattaisiin; vähän voimaa pois sieltä ja tehoa tuolta. Ja jos ei se muuta keksi, niin se vetää maton alta.
Niinpä se sai selkäni rikki, liikkuvuus ei ole lähelläkään entisaikoja, ryhti on laskeutunut ja etenkin yläkropasta uupuu voimaa. Tiedän, että niille pitäisi tehdä jotain, tiedän myös mitä, mutta siirrän sen aloittamista aina eteenpäin.
Kuntoilusta kirjoittavana toimittajana suorastaan uin voimaharjoittelun merkitystä alleviivaavassa tiedossa – olen jopa itse kirjoittanut siitä: “Ihminen tarvitsee lihaskuntoa paitsi nostellakseen asioita, myös voidakseen hyvin. Voimaharjoittelu vahvistaa lihasten lisäksi luustoa, niveliä, sydän- ja verenkiertojärjestelmää, aineenvaihduntaa, liikkuvuutta, kehonhallintaa, ryhtiä, rasvan polttamista ja ottaa osaa jopa psyykkiseen hyvinvointiin.”
Ja mitä enemmän ikää kertyy, sitä tärkeämpää lihaskunnosta tulee.
Tosin ei pelkkä voimaharjoittelukaan riitä. UKK-Instituutin mukaan aikuinen ihminen tarvitsee monipuolista liikuntaa ja paljon. Viikkoon pitäisi mahduttaa tunti ja vartti rasittavaa liikkumista tai kaksi ja puoli tuntia, jos sen tekee reippaasti. Sen päälle vähintään kaksi kertaa lihaskuntoilua sekä liikehallintaa ja loppuaika tulisi paikallaan olon sijaan viettää kevyesti liikuskellen.
Se on paljon se. Täyttääkseni instituutin odotukset minun tulisi siis tuplata liikuntaan käyttämäni aika. Ojdå!
Mutta koska asia on tärkeä, jopa minä odotan itseltäni perusteluja kuntosalilta kieltäytymiselle. Pelkkä “en haluu” ei nyt riitä.
Tiedän siis, mitä minun täytyisi tehdä, mutta niin tietävät tupakoitsijatkin. Ihminen on siitä kummallinen eläin, ettei pelkkä tieto jonkin asian tärkeydestä tai haitoista välttämättä riitä elämäntapamuutokseen. Sitä jarruttaa muutosvastarinta, eli epäluulo uutta kohtaan, joka on toki hidastanut kehitystä, mutta myös pitänyt meidät lajina hengissä ja tarjoaa edelleen sangen yksinkertaisen keinon välttyä epämukavuuksien tekemiseltä.
Mutta koska asia on tärkeä, jopa minä odotan itseltäni perusteluja kuntosalilta kieltäytymiselle. Pelkkä “en haluu” ei nyt riitä.
Kun kerran kustannuskortti pelattiin pois, on syitä kaivettava syvemmältä. Järkisellaisten puuttuessa käännyin taas ihmiskunnan historian puoleen.
Uusi harrastus vie aikaa. Pikakyselyn perusteella perussalikäyntiin oheistoimintoineen menee aikaa noin puolitoista tuntia. Ja siihen päälle lasketaan vielä siirtymiset. Se vähintään kaksi kertaa viikossa joka viikko ja loppuelämän ajan on pois arvokkaasta vapaa-ajasta, jota tarvitaan lepoon, rentoutumiseen, stressinpurkuun ja liikunnan harrast… ai pahus, liikunta lasketaan kuuluvaksi tähän osastoon. Seuraava perustelu:
Kuntosalille siirtyminen on vaivan takana. Ihminen on luonnostaan laiska eläin. Se oikoo mutkia ja kehittää keinoja selviytyä elämästä mahdollisimman vähällä. Koko kroppamme aivoja ja hermostoa myöten elää vielä metsästäjä-keräilijäkaudella, jolloin sapuskan hankkimiseen ja hengissä selviytymiseen kului paljon energiaa, ja tilaisuuden tullen kannatti laiskotella. Jos kerran systeemimme on rakennettu siten, mikä minä olen sitä vastustamaan? Lenkille pääsee niin kätevästi kotiovelta.
Kuntosalilla on muita ihmisiä. Paitsi laiska, ihminen on myös sosiaalinen eläin ja kaipaa vuorovaikutusta, mutta rajansa kaikella. Jos muutoin vietän päivän ihmisten parissa, on vain kohtuullista saada kuntoilla omassa rauhassa. Yksinolo on edellytys omien ajatusten kuulemiselle.
Kuntosalilla täytyy tietää, mitä tekee. Laiskuuden ja sosiaalisuuden lisäksi ihmiselle on kautta historian ollut eduksi edes näyttää siltä, että tietää, mitä tekee. Sanotaan, että kuntosalitavoille oppii, mutta miksi keikuttaa laivaa, kun homma lenkkeilyetiketin suhteen on nyt hanskassa?
Muutos on kuitenkin tehtävä, koska ihmisen täytyy lihaskuntoilla. Ja jotta päätöksestä tulisi kestävä, täytyy kaikki edellä mainitut syyt kieltäytymiselle kumota. Se taas edellyttää ohjekirjan mukaan:
Arvojen tutkimista. Okei, arvostan hyvää ja pitkää elämää. Hyvä elämä pitää sisällään perheen, terveyden, turvallisuuden ja niin edelleen, ja elämän pituuteenkin vaikuttaa moni tekijä. Mikäli kuntosalilla käynteihin uhraamani aika lisää arvojeni mukaisen elämän todennäköisyyttä, on elämäntapamuutos ehdottomasti sen arvoinen.
Uskomusten ruotimista. Tämä on vaikea, koska uskomuksilla on ansaittu paikkansa maailmassa. Ne auttavat jäsentämään ja ymmärtämään maailmaa ja niiden taakse voi piiloutua, jos jokin asia ei nappaa. Uskon vahvasti, että kuntosalimaailma on eri maailma kuin minun maailmani. Siellä kaikki katselevat, mitä teen, ja muut osaavat, minä en – vaikka toisin väitetäänkin.
Realistisia odotuksia. Ne lienevät kohdillaan. Hyvää ja pitkää elämää tukeva lihaskunto, liikkuvuutta ja ryhdikäs olomuoto eivät liene liikaa vaadittuja. Yksi leuanveto ennen joulua olisi myös kova juttu.
Mukavuusalueen ylittämistä ja epävarmuuden sietämistä. Vetoan taas ihmiskunnan historiaan; hengissä selviytyminen on edellyttänyt epämieluisten asioiden karttamista. Toki lajin kehitys on edellyttänyt rohkeita riskinottoja, mutta niitä varten porukasta löytyy aina muutama kokeilunhaluinen. Perusjamppojen aivot olivat ja ovat edelleen ohjelmoitu pitämään kiinni tutusta ja totutusta.
Ja se pistää miettimään; olenko oikeasti näin jämähtänyt viidessäkymmenessä vuodessa viilautuneisiin tapohini? Eihän kohdallani edes ole kyse kovin suuresta elämäntapamuutoksesta; olen jo valmiiksi liikkuva ihminen, sijoitan kuntoiluun kohtuullisen määrän aikaa, rahaakin ja kestän liikkumisen aikaansaamat tunteet rasituksesta totaaliseen uupumiseen. Olisi aivan eri tilanne aloittaa nollasta.
Nyt vaaditaan vain, että kaksinkertaistaisin kuntoiluun käyttämäni ajan ja ylitän muutaman epämukavuustekijän. Laskin, että perusteluistani 44 % puoltaa ja 56 % vastustaa kuntosalille menoa. Innokkuus on aika lailla nollassa, kuten ehkä on tullut jo selväksi, mutta lihaskuntoilun tarve on ja pysyy 100 %:ssa, joten sinne siis mennään. Itse asiassa tein puoltavan päätöksen tuossa arvojen kohdalla. Sydämeni ei ole lainkaan mukana, se sykkii lenkkipolulla, mutta se pääsee halutessaan samalla kortilla salille. Jos nimittäin minä innostun, niin sitten innostut kyllä sinäkin.
Lue myös: Säästä aikaa – kuntosalitreeni ja aerobinen liikunta samalla reissulla
